10.6.2016 – 11.9.2016
"Yksi tarina" on kuvakertomus englantilaisen Bucks Fizz bändin entisen laulajan Louise Doolanin matkasta. Ensimmäiset kuvat on otettu maaliskuussa 2014, kun Louise oli selvinnyt rintasyövästä ja viimeiset Louisen hautajaisissa kesäkuussa 2015, kolme kuukautta sen jälkeen kun Louise sai tietää syövän uusiutuneen ja levinneen maksaan.
Syövän uusiutuessa maaliskuussa 2015 ei vielä tiedetty kuinka kauan kuvaprojekti kestäisi ja mihin se päättyisi - parantumiseen, kuolemaan vai eutanasiaan jossain sen sallivassa Euroopan maassa. Räiskyvä, äärimmäisen ulospäin suuntautunut, Louise oli päättänyt että hän ei anna periksi. Hän ei aio kuolla syöpään, vaan elää sen kanssa. Niin kauan kuin hänellä on aikaa.
Saman periksiantamattomuuden Louise siirsi tyttäreensä. 16-vuotias Leah kävi peruskoulun päättökokeissa kun hänen äidilleen oli annettu kolme viikkoa elinaikaa ja hoiti 6-vuotiasta pikkuveljeään isovanhempien kanssa, kun perheen isä oli töissä Lontoossa. Hautajaisissa Leah luki äidilleen kirjoittamansa kirjeen, jossa hän kirkkain silmin kertoi että äiti oli opettanut, ettei saa luovuttaa. Eikä ikinä hävetä mitään elämässään.
"Yksi tarina" on kertomus periksiantamattomuudesta, naurusta, itkusta,jäähyväisistä - ja elämän jatkumisesta. Siitä miten yhden ihmisen positiivisuus voi kannatella koko perhettä. Tapahtui elämässä mitä tahansa.
VALOKUVAAJA:
Nina Dodd aloitti uransa lehtikuvaaja-toimittajana vuonna 1995 ja on tehnyt lehtikuvien lisäksi laajalti yritys- ja yksityiskuvauksia. Vuonna 2011 Dodd avasi rinnakkaisvalokuvausyrityksen Iso-Britanniaan ja kuvaa sekä Helsingin studiollaan että Iso-Britanniassa. "Yksi tarina" on Doddin toinen dokumentaarinen valokuvanäyttely ja se esiteltiin ennen Brondan kellarigallerian avajaisia Louise Doolanin kotikaupungissa Mineheadissä,
Iso-Britanniassa.
Galleria Bronda Oy
Annankatu 16, 00120 Helsinki
+358 9 611426
bronda@bronda.net
Avoinna
ti-pe 11-17
la-su 12-16
maanantaisin suljettu