Galleria Bronda, Helsinki

Pavel Landgraf

10.3.2010 – 4.4.2010

Amor fati - Horror vacui

öljy kovalevylle

2010

110 x 90 cm

Pavel Landgraf on syntynyt Prahassa 1940. Hän opiskeli taidetta ja taidehistoriaa Städelissä Frankfurtissa ja Les Beaux Artissa Pariisissa. Suomessa hän on asunut vuodesta 1973. Tämä on hänen kymmenes yksityisnäyttelynsä Brondalla.

"Ennen minulla oli jo ryhtyessäni maalaamaan konkreettisia mielikuvia siitä, miltä valmis taulu tulisi näyttämään, ja tiesin myös taulun nimen jo etukäteen.
Myöhemmin olen päästänyt leikkimisviettini yhä enemmän valloilleen. Uusi työskentelytapa alkoi taulusarjastani ´Der Maler malt`: Valitsin pieniä levymäisiä alustoja, joihin olin sekoittanut värejä, ja julistin ne ilman suurempia muutoksia valmiiksi tauluiksi. Samanlainen ajatus oli ´Ortszeit`-sarjan kuvissani, joissa
piirsin viivoja antautuen täysin tietyssä paikassa tiettynä ajanjaksona vallitseville tunnelmille. Aloin siis maalata spontaanisti, käytin värejä tunnetilojeni mukaan ja
annoin valo-olosuhteiden vaikuttaa. Tällä tavalla syntyivät sarjani ´Nunc Stans`, ´Lokal` ja ´So weit, so gut`, ja kunkin taulun yksiöllisen nimen keksin joko
maalaamisprosessin aikana tai vasta taulun valmistuttua."

Taiteilijalta on myyntikokoelmassamme 18 teosta. | Katso taiteilijan CV

Pavel Landgraf

2010

Pavel Landgraf

Pavel Landgrafin näyttelyn avajaiset 10.3.2010

Pavel Landgrafin näyttelyn avajaiset 10.3.2010

Pavel Landgrafin näyttelyn avajaiset 10.3.2010

Pavel Landgrafin näyttelyn avajaiset 10.3.2010

Pavel Landgrafin näyttelyn avajaiset 10.3.2010

Pavel Landgrafin näyttelyn avajaiset 10.3.2010

Taiteilijalta on myyntikokoelmassamme 18 teosta. | Katso taiteilijan CV

← Takaisin

Galleria Bronda Oy Annankatu 16, 00120 Helsinki
+358 9 611426
bronda@bronda.net

Avoinna ti-pe 11-17
la-su 12-16
maanantaisin suljettu

Näyttelykutsut

web design: